Jaa, ja minä kun olisin voinut vaikka vannoa, että Erkki Tuomioja on nykyisen hallituksen pisimpään istunut ministeri. Väärin! Jan-Erik Enestam (RKP) johtaa ylivoimaisesti, kun plakkarissa on jo yli 4300 päivää salkunkantoa. Hämmästyttävää. "Dear" Eki jää jälkeen yli 1500 akselinpyörähdystä! Lisätietoja kiinnostuneille tarjolla täällä.

Viikonloppu on tähän saakka sujunut jokseenkin murheellisissa merkeissä. Syitä en ala purkamaan tänne. Minulle riittää, että olen niistä liiankin tietoinen omien korvieni välissä. Sanottakoon vain, ettei ole kiva olla tarinan pahis, vaikka itseänipä saan typeristä tempuistani syyttää. Toivottavasti ei ole tullut mokattua lopullisesti.

Prkl.

Kirjoitin blogin kaksi ensimmäistä kirjoitusta käyttäen Safari-selainta, ja jostain syystä Vuodatus jätti niihin oikean päiväyksen mutta väärän vuoden. Nuokin kaksi hajatelmaa on siis kirjoitettu Herran vuonna 2006. Täytynee tästä eteenpäin siirtyä jälleen Firefox-käyttäjäksi – ainakin näissä Vuodatusta koskevissa asioissa. Oppia ikä kaikki.

Tontun täytyy raahautua illalla viideksi tunniksi töihin. Mokoma tuntuu näillä näppylöillä lähestulkoon maailman turhimmalta touhulta, mutta ei käy vastaanpaneminen.

Aloitan bloginpidon uudelleen. Pidin blogia joskus, aika kauankin, mutta päädyin taannoin tuhoamaan sen. Koska syksy saa ja monet uudet asiat alkavat, tunsin kuitenkin jälleen sisälläni tarpeen purkaa ajatuksia johonkin. Miksei siis blogiin. Tästä saattaa muodostua jatkossa gradublogi, sillä tuon pelätyn opinnäytetyön työstäminen alkaa aivan tuotapikaa. Enimmäkseen lienen kuitenkin höpisevä lempiaiheistani eli elokuvista ja - tuota noin, enpä oikein tiedä. Kirjoitan välillä varmaan myös tyttöystävästäni. Palataan. Hei.

Olin tuossa päivällä hieman synkissä tunnelmissa erinäisistäkin syistä. Syistä mikään ei tietenkään ollut erityisen hyvä. Kunhan nyt kiintiömurehdin maailman menoa ja omaa osaani siinä, kun en muuhunkaan tunnu toisinaan pystyväni. Muiden osaa toki murehdin myös, ja paljon murehdinkin. Eritoten joidenkin erityisten osaa.
Illalla olen kuitenkin saanut olla rauhassa omassa yksinäisyydessäni musiikkini kesken. Eilen katsoin Magnoliaa, kaikkien aikojen lempielokuvaani. Vaikka se on lempielokuvani, katson sitä hyvin harvoin kokonaan, ensinnäkin siksi, että teos on hyvin pitkä. Toisekseen parasta tuossa elokuvassa, kuten oikeassa elämässäkin, ovat tietyt hetket. Se ei tarkoita, etteikö kokonaisuuskin olisi mestarillinen. Sehän nimenomaan on. Toisin on elämässä. Siinä kokonaisuus harvoin on mestarillinen. Pikemminkin luonnoksen tasolle jäänyt. Enkä minä ole koskaan ollut hyvä luonnostelemaan sen enempää kuin toteuttamaankaan.